SYKSY KIRJOISSANI

 

Rupesin tutkimaan, miten syksy näkyy sanoitettuna kirjoissani ja valitsin lopulta 3 opusta: ihan jo uteliaisuudesta tartuin ensimmäiseksi ensimmäiseen kirjaani PÄÄ PYSTYYN, LEENA (WSOY 1972, kuvitus Maija Karma).  Täytyyhän se jotenkin siinä näkyä, koska Leena aloittelee oppikoulua ja lukuvuosi alkaa aina syksyllä. "Voikka vei luokan tytöt metsään retkelle", kerrotaan (ja ihan oikeastikin niin tapahtui, sillä tarina sisältää paljon omia kokemuksiani oppikoulun ekaluokalta). Jokaisen oli määrä löytää luonnosta jotakin ja kertoa siitä opettajalle. "Hän sieppasi maasta monihaaraisen kuivan oksan ja vei sen Voikalle."                                

Muut kaksi valitsemaani kirjaa ovat runokirjoja ja niissä syksy pääsee vahvemmin esille:   ERÄÄNÄ AAMUNA LINNUNLIVERRYS (Edico 2006) on ensimmäinen runokirjani, tuorein runokirjani TUULEN TUIVERRUS (Opus Liberum 2022) kuvailee ja yhdistelee luonnon ilmiöitä ja ihmisen kokemuksia. Muistan miten eräs lukija kertoi pitäneensä erityisesti runostani MINÄ MATO (Eräänä aamuna...)

 SYKSY KIRJOISSANI                                                                        


MINÄ MATO

Koivu on ripustanut keltaiset lyhtynsä oksille riippumaan

ne hohtavat katulampun loisteessa kuin kuut.

Nyt uskaltavat taas toukat ja koppakuoriaiset ja yöperhoset

ja velhot ja haltiat ja herhiläiset

ja aaveet ja enkelit ja pirulaiset

viettää yhdessä puutarhajuhlaa kun syksyn hämäysvalot on sytytetty.

Minä mato mielin mukaan.

 

Itseäni puhuttelee Tuulen tuiverrus-kirjassa pieni runo OLEN:

OLEN

Olen tyhjä ruukku muurin varjossa

olenko?

onko tyhjä olemassa.                                                                                                

Olen vesiastia tien laidassa

rankkasateen täyttämä

satunnaiset ohikulkijat voivat pestä kätensä

ja jatkaa matkaa.

Olen ihmeruukku keskellä juhlaa

tyhjä täyttyi vedeksi

vesi vaihtui viiniksi

olen tarpeellinen

olen olemassa.

Olen. 

Vertauskuvallisuudessaan ja ihmeitä kantavana se tarjoaa sisältöä tavalliselle tallustelijallekin. Syksyn tuulet henkäilevät virvoittavia elämän vesiä. Tässä vain muutama esimerkki, kirjoista voit lukea lisää. Saatavana kirjastoista ja antikvariaateista.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ISÄN ISOT ASKELEET

ALKUMEREN LAULU

HILJAINEN ILO

THALASSA, meri

YKSIN MATKASSA MUKANA

sisar vesi, veli tuuli

ERAKKOSUSI ULVOO

SAMMAKONKUKKAOJA

KIRJAILIJAN SALAKIELI

VEIJARITARINA