HILJAINEN ILO

 "Hiljainen ilo" (Helsinki 2014), rukouksia kotiin ja kirkkoon, syntyi alun perin joululahjaksi tutuille ja sopii nyt vuoden vaihteessa ottaa Liisamarjatan kirjakorista jälleen esiin ikään kuin kymmenvuotislahjaksi. Papin työssä kertyi rukouksia, draamallisia monologeja, muita mietteitä niin kotiin kuin kirkkoon. Aloin keräillä niitä kansioistani ja järjestellä kirkkovuoden mukaan, piirroksia lisäksi ja sitten tuttuun digipainoon ja niin oli joululahja valmis. Omakustannekin saa Kansalliskirjastosta ISBN tunnuksen ja on sen jälkeen julkinen teos, tällä runokirjasella ISBN 978-952-93-4593-9. 

Otin sen kokoisen painoksen, että riittäisi muillekin tarvitseville joita onkin ilmaantunut. Vielä kymmenen vuoden jälkeen on muutamia kappaleita kirjahyllyssäni, lisäksi tarkistin että antikvariaateistakin löytyy. Tietysti myös kirjastosta, ellei halua ikiomaksi.    

                                                                                      

Mitä kertoisin HILJAISESTA ILOSTA? Ehkä etenen tekstien kautta. Saatesanoissa kirjoitan, että rukoilen mieluimmin yksin ja siksi ilahdun, kun Jeesus neuvoo vuorisaarnassaan "mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääni, joka on salassa". Minua ilahduttaa vuorisaarnan sana siitä miten rukousten kuuntelijakin viipyy salassa. Eri asia on rukoilla kirkossa yhdessä seurakunnan kanssa. Siinä on jotakin mahtavaa. On kuin kirkko sulkisi minut suureen syliinsä, vuosituhantiseen ja kuitenkin tänään.

Lähden liikkeelle adventista ja joulusta.

JOULUMINÄ

Joulun lähestyessä

herättelen lasta vuosirenkaitteni kätkyessä.

Lapsen silmin joulun ihmeet ovat oikeita.

Ilman lasta sielussani juhla on arki.

Ilman lasta sisälläni aikuisuus on ontto.

Jouluminä sytyttää kynttilän. (s. 4)

Runo JOULUTOIVOMUKSIA syntyi työtovereiden joulujuhlaan 1975 ja Paavo-kanttori sävelsi sen ja sitten sitä laulettiin riisipuuroa syötäessä ja - nyt voin sen paljastaa - siihen on salakirjoitettu sisälle erityinen lahja rakkaalle työtoverille, nyt jo poisnukkuneelle, niin että lahja on muuttunut ikäväksi.

JOULUTOIVOMUKSIA

Mitä toivot joululta

tänä vuonna lahjana? 

Minä toivon kynttilää

joka sydäntä lämmittää.

        Mitä muuta toivot sä

        tänä jouluna, ystävä?

        Toivon tähteä kirkasta

       jota katson ikkunasta.

Onko muita toiveita                                                

vielä jäljellä sinulla?

Että rakas ihminen

olisi jouluna iloinen.

        Mitä muuta, kerro pois,

       sulla toiveita olla vois?

        Minä toivon kaikkea!

        Sydän jouluna on avara! (s. 17)

 

Pääsiäisen aikaan runoilen TUHKARISTIstä ja laulan MARIAN ILMESTYSPÄIVÄNÄ kokonaisen kirkkorukouksen. Tätä rukousta toivoisin ihan virallisten kirkkorukousten joukkoon, olenhan Marian kaukainen sukulainen, Marjatta.

Sitten runokirjanen onkin jo helluntaissa ja kesän kynnyksellä. Luonto pursuaa elämää, läheisyyttä ja uusia alkuja, eikö siis ihminenkin. Otan tähän kaksi katkelmaa:

AATAMIN VIRSI (ennen Eevaa) 

Taivas sukeltaa veteen

ja luonto rakastelee sylityksin.

Ihminen vilkuilee taakse ja eteen,

huomaa olevansa ypö yksin.

Ei ole hyvä

ihmisen olla yksinään. (s.41, jatkon voit lukea kirjasesta...) 

                    Toinen katkelmaesimerkki:

                    RAKKAUS EI KOSKAAN (ikäihmisen virsi)

                    Moni juttu jättää hyvästit sydämelleni,

                    moni tuttavuus kumartaa, kiittää ja lähtee

                    huomatessaan vuosieni määrän mutta

                    rakkaus ei koskaan. (s. 44 jatkuu... vanhetessa lopulta jää vain rakkaus) 

Voisin jatkaa, mutta haluan että itse syvennyt teksteihin omassa hiljaisuudessasi jos kiinnostuit. Itselleni vahvin rukous, omaa sisintä painavimmin koskettava, on PAPIN RUKOUS PYHÄLLÄ VUORELLA ss. 55-57. Ilman kyyneleitä en pysty sitä rukoilemaan niin itseni läpi olen sen kirjoittanut. Eräässä radiojumalanpalveluksessa kuulin luettavan siitä osia ja se kosketti. Tässä vain lopuksi viimeiset rivit:

Anna minulle läsnäolosi tunto kulkiessani taas vuorelta alas poluille, joilta ei näe kauas.

Sinun askeleesi, Herra, suo minun erottaa maailmassa, jonka sinä olet luonut. Aamen.

Ihan lopuksi haluan vielä mainita, että liitin kirjasen loppuun lauluja lapsille, joita syntyi erityisesti silloin kun toimitin lasten iltahartauksia radioon. Rakkain näistä on LIPI-LAPI (s. 63), jonka lapsiryhmä lauloi vuonna 1976 aiheena Jeesus ja opetuslapset myrskyssä. Työtoverini Paavo Haapiainen sävelsi sen.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ISÄN ISOT ASKELEET

Kuva
KUVAKIRJA "Isän isot askeleet" (lasten oma kirjakerho, Sanoma Oy 1986) osuu seuraavaksi hyppysiini Liisamarjatan kirjakorista.    Kaikki alkaa siitä, kun Aku osallistuu pihan lumisotaan ja kieputtaa ihan liian löysiä lumipalloja ja joutuu kiusaajien hampaisiin. Taas kerran.                                                                                     Aku lähti. Jalat veivät metsään ja yhtäkkiä lumihangesta löytyi mahdottoman iso jalanjälki. Aku sovittelee omaa jalkaansa siihen ja tyhjää jää vaikka kuinka paljon. Miten iso mies siitä on kulkenut! Sellainen isä kun olisi, ei tarvitsisi kuin kerran kulkea pihan poikki, niin kukaan ei enää nimittelisi mammanpojaksi. Aku seuraa askeleita ja päätyy lopulta kirkkopuistoon ja kellotapulin ovelle, missä iso mies tekee lumitöitä ja siitäkös sukeutuu sananvaihtoa ja muutakin meininkiä. Aku saa jopa kiivetä kellotapuliin ja soittaa kirkonkelloja ja katsella maisemia. - Onko sinulla isää? poika kysyy yhtäkkiä ja iso mies vastaa että
Read more »

ALKUMEREN LAULU

Kuva
  ALKUMEREN LAULU "Alkumeren laulu" (Mediapinta 2013) sisältää kuin pieniä räppänöitä, joiden kautta katselen luomisen aamuun ja samalla omaan synnyinkotiini. Ihmettelen suuren Pantokratorin luomisen voimaa, Isä Jumalan, Luojan, töitä. Luomistyö jatkuu yhä ja minäkin saan olla siinä mukana. Seuraavassa availen pari räppänää sinunkin niistä kurkistellaksesi. Mitä näkyy? Mitä kuuluu?                     AJAN LÄHTÖLASKENTA Ennen kuin ensimmäisestä päivästä tuli lasku aika oli palasteltava osamaksuiksi - niin kukkarolle käyvä se oli, hinnoittelematon -  ja osille otsikot aamu ja päivä ja ilta ja yö, ilman nimeä aika ei liiku, vasta sitten se nousee ja laskee, kertoo ja jakaa. Jumala veti viivan viittansa liepeeseen tukkimiehen kirjanpidolla, ensimmäinen päivä. Ajan lähtölaskenta . (s. 20) Kuten huomaat, sanani ovat vähän eri kuin Raamatun luomiskertomuksissa ja niin on tarkoituskin, sillä Jumala Luoja lahjoitti ihmiselle pisaran omaa luomisvoimaansa eikä lahjaa sovi kätkeä vaka
Read more »

THALASSA, meri

Kuva
THALASSA, meri ( Helsinki University Press 1997 ). Tämä Kreikan matkailuun liittyvä kirja tarttuu tänään hyppysiini Liisamarjatan kirjakorista . Tässä teoksessa olen päästänyt mielikuvitukseni valloilleen. Näin siitäkin huolimatta, että pohjana on todellisia tapahtumia, opintomatka Kreetan saarelle. Jo koulussa äidinkielen opettaja sanoi minulle, että pitäisi kokeilla myös asiatekstiä. Mutta kun on vilkas mielikuvitus... Se opintomatka oli todellinen, myös yksi ja toinen kirjaan päätynyt henkilöhahmo. Tuttu professorikin kysyi minulta jälkikäteen, että siitä reissustako se lähti. Siitä siitä. Ja yksi retkeläisistä ehdotti jo matkalla, että jos kirjoitat tästä kirjan, pane nimeksi "Kreetan kroistot". Minä panin nimeksi "Thalassa, meri", sillä merellä on kirjassa tärkeä rooli. Joku lukija luuli, että thalassa on inessiivi, siis jokin paikka jossa ollaan. Thalassa on kreikkaa ja kääntyy yksinkertaisesti suomeksi meri . Paitsi että kirja on tarua ja totta, se on myös
Read more »

YKSIN MATKASSA MUKANA

Kuva
MATKARUNOJA Olen aiemminkin noukkinut Liisamarjatan kirjakorista Kreikan matkailuun liittyviä kirjojani, nyt tekee mieli kahmaista käteen vielä erikseen Yksin matkassa mukana (Edico 2010), matkarunokirja jossa liikun runojen askelluksilla Kreikan saarilla (Rodos, Tilos, Kreeta, Lesvos). Raili antaa heti kohta palautetta: "Luin uuden kirjasi ja täytyy sanoa, että tykkäsin! Olen myös matkustanut Kreikassa yksin. Miten ihmeessä sinulla on sanoja kuvaamaan yksin matkustavan kipeitäkin tuntoja. Uskon että meitä on monia, jotka kokevat/ ovat kokeneet hyvin vahvasti ja kirpaisevastikin yksinäisen ihmisen elämää. Jotenkin se tuolla etelän taivaan alla herkistyy erilaiseksi kuin täällä turvallisissa kuvioissa. Kyllä aurinko, meri, vuoret, linnut ja vaikkapa appelsiinipuiden tuoksu, kukat, kaskaat ja ehdottomasti kreikkalainen musiikki ja ihmiset ja kukkojen aamuherätykset ja koirien haukunta, ne vain yksinkertaisesti vaikuttavat... Luen kirjaa uudelleen ja vähän kerrallaan... Yksin matk
Read more »

sisar vesi, veli tuuli

Kuva
SISAR VESI, VELI TUULI Liisamarjatan kirjakorista olen poiminut kirjan toisensa jälkeen, omia kirjojani joihin syventyminen tuo yllätyksiä esiin. Seuraavaksi käteeni tarttuu rakkausromaani sisar vesi, veli tuuli (Edico 2009), josta heti alkuun otteita Leenalta tulleesta palautteesta: "Tullessani pääsiäisen vietosta pysähdyimme Lahdessa ostoksilla ja mennessäni erään kirjakaupan ohi kiinnitin huomioni kirjasi nimeen ja ostin sen. En ole eläissäni huutanut, ulvonut, itkenyt, nauranut ja surrut sillä tavalla kuin lukiessani tätä miehen ja naisen rakkaustarinaa. Ne imaisivat minut sisäänsä. Tarina kosketti todella väkevästi minua. Lämpimät kiitokset sinulle, että kirjoitit tämän tarinan." Näin siis Leena. Liisa-kaima puolestaan kirjoittaa, että romaani sattui sattumalta hänen silmiinsä kirjakaupassa Heinolassa. "Jokin siinä kolahti, se on niin totta! Lukukokemus toi vedet silmiini, vielä tänäänkin, avasi pitkästä aikaa jonkin tukoksen. Aion lukea kirjan uudelleen."
Read more »

ERAKKOSUSI ULVOO

Kuva
SUSI ULVOO SAANALLA Joulunaika on mielessäni, kun tartun kirjaani "Susi ulvoo Saanalla" (WSOY 1977). Kauan sitten ilmestynyt lastenkirjani lumoaa minut edelleen, niin mieleni ja sieluni läpi olen sen kirjoittanut. Ja itselleni tyypillisellä tavalla. Myyttejä ja suuria kertomuksia hyödyntäen. Raamatun joulukertomus tässä pohjana. Tarkistin äsken antikvariaattien sivuilta, että kirjaa löytyy sieltä edelleen, hinta alle 10 euroa, kunnosta riippuen. Nostalgiaakin, toinen kirjani kautta aikojen.  Juonta paljastamatta sen verran, että joulun suuri tapahtuma todellistuu tällä kertaa Lapissa. Marjatta Lapintyttö synnyttää Lapsen lumivyöryn hautaamassa mökissä Saana-tunturin juurella. Isä Jooseppi lentää helikopterilla yllättäen Ruotsista, suomalainen siirtolainen naapurimaassa. Siinä keskeiset päähenkilöt. Joulun tähti syttyy revontulista, paimenet vaeltavat Norjasta, enkelit ilmestyvät paikalle avaruuksista. Juonta sitoo musta erakkosusi, joka ulvoo yksinäisyyttään. Näin tällä kert
Read more »

SAMMAKONKUKKAOJA

Kuva
SAMMAKONKUKKAOJA Tänään kaivan kirjakoristani Sammakonkukkaojan (Pilot-kustannus 2004). Siis - kaivanko siis ojan vai kirjan? Hauskaa tämä suomenkieli toisinaan, samalla sanalla voi tulkita kaukana toisistaan olevia asioita. Eikä kuitenkaan niin kaukana. Sammakonkukkaoja kaivaa luontevasti rajaojaa hyvän ja pahan, lapsuuden ja nuoruuden ja minkä tahansa välille. Keltaiset sammakonkukat aukenevat rehevänä sikermänä ojan molemmille puolille sopivasti äitienpäivän aikaan. Kun kirjoitin tuon kirjan, äiti oli kuollut edellisen kevään kukkia vartoessa. Isä monta kevättä aiemmin, sisko siinä välissä. Muistelukirja siitä tuli.                              Omia lapsuus- ja koulumuistoja 1940- ja 1950-luvuilta ja kaukaa kajastavana taustana tarinoita äidin ja isän lapsuus- ja koulumuistoista 1910-luvulta lähtien. Vertailtavaksi. Kallisarvoista lähihistoriaa. Kun on vielä joku joka muistaa ja muistelee ja kirjoittaa ylös. Haastattelin vanhempiani nauhalle heidän eläessään, omia juttujani tallens
Read more »

KIRJAILIJAN SALAKIELI

Kuva
KIRJAILIJAN SALAKIELI Juolahti mieleen, että myytit ovat oivallinen salakieli kirjailijalle. Myyttien hahmoihin heittäytyen voi elää maailmoissa, joita ei reaaliajassa tavoita. Myyttien labyrinteissa seikkaillen pääsee kokemaan asioita, joita arki kutsuu ihmeeksi. Samalla myytit ovat tottakin todempia, kun kirjailija haluaa tosissaan ilmaista sanoilla sanomattomaa. Otan Liisamarjatan kirjakorista kolme kirjaa esimerkkeinä, kolme kirjaa joiden sivuilla loiskii myyttinen meri tavalla tai toisella. Alkumeren laulu , myyttisiä runoja, 2013. Kirjoitin tästä runokirjastani jo syyskuun blogissani, mutta sietää ottaa esille uudestaan.  Kauanko se kesti - alkumeeting -                                                      kun kävitte kokousta keskenänne, pimeys ja syvyys ja tuulenhenki? Kauanko tuulen piti tuivertaa vesien yllä ennen kuin pimeys ja syvyys liikahtivat? Ei tietoa ajasta sillä aika ei vielä ollut tietoinen itsestään. Odotuksen tiivistynyt lataus on yhä kuultavissa tuulen huminassa.
Read more »

VEIJARITARINA

Kuva
  VEIJARITARINA Veijaritarina , kommentoi Kirkko ja koti -lehti kirjaani " Kosminen nimenhuuto " (Edico 2007) ja sellainen se totisesti onkin. Kun pitkästä aikaa aloin lukea sivu sivulta kauan sitten kirjoittamaani kirjaa, tarina hyppäsi heti kansien välistä ulos ja alkoi vaatia alleen näyttämöä, missä pyöriä luovasti. Runsasta, elävää replikointia jo valmiina. Vaatimusta vahvistaa sekin, että sijoitin tapahtumat itselleni tuttuihin maisemiin, jotka edelleen ovat olemassa, alkaen Oulunkylän puukirkosta Kalimnoksen saarelle Kreikkaan.                                                                                KIRKKO JA KOTI, Kuopion seurakuntalehti, teki kirjastani "viikon valinnan" nrossa 19/2007, otteita lehden esittelystä: "... Onko tämä nyt taas sitä? Alma miettii. Pelko kouraisee, jos yhtäkkiä ei muistaisikaan mistä on tullut ja minne menossa... Vanhan näyttelijän taidolla hän narraa muistiaan ja muita. Sama se aiheuttaako kevään tuoksut allegoriaa vai a
Read more »