SAMMAKONKUKKAOJA

SAMMAKONKUKKAOJA

Tänään kaivan kirjakoristani Sammakonkukkaojan (Pilot-kustannus 2004). Siis - kaivanko siis ojan vai kirjan? Hauskaa tämä suomenkieli toisinaan, samalla sanalla voi tulkita kaukana toisistaan olevia asioita. Eikä kuitenkaan niin kaukana. Sammakonkukkaoja kaivaa luontevasti rajaojaa hyvän ja pahan, lapsuuden ja nuoruuden ja minkä tahansa välille. Keltaiset sammakonkukat aukenevat rehevänä sikermänä ojan molemmille puolille sopivasti äitienpäivän aikaan.

Kun kirjoitin tuon kirjan, äiti oli kuollut edellisen kevään kukkia vartoessa. Isä monta kevättä aiemmin, sisko siinä välissä. Muistelukirja siitä tuli.                       


Omia lapsuus- ja koulumuistoja 1940- ja 1950-luvuilta ja kaukaa kajastavana taustana tarinoita äidin ja isän lapsuus- ja koulumuistoista 1910-luvulta lähtien. Vertailtavaksi. Kallisarvoista lähihistoriaa. Kun on vielä joku joka muistaa ja muistelee ja kirjoittaa ylös. Haastattelin vanhempiani nauhalle heidän eläessään, omia juttujani tallensin päiväkirjaan ja runovihkoihin. Tarjosin käsikirjoitusta WSOY:lle, jonka kautta oli jo ilmestynyt lastenkirjojani, toimittajat pitivät hyvänä ja julkaisukelpoisena, rahamiehet sanoivat ettei mene kaupaksi. Jäi kysymättä, minuako hinnoittelivat vai kirjaa. Kirja ilmestyi palvelukustanteena Pilotin kautta, nyk. Mediapinta. Kannessa maalaukseni keltaisista sammakonkukista (lapsuuspitäjässäni Hartolassa rentukoista käytetään tätä nimeä), sisäsivuilla piirroksiani vanhojen valokuvien pohjalta. Kallisarvoista lähihistoriaa, jota rahamiehet eivät välttämättä ymmärrä.

Sammakonkukkaojan alussa virtaavat lapsuuden leikit, varjoina taustalla sotavuodet, ja ensimmäiset kouluvuodet pienen kylän supistetussa kansakoulussa. "Meitä on koko alakoulu samassa huoneessa ja samalla opettajalla, koska huoneita on vain yksi ja opettajia yksi..." Oppikouluun pääseminen muuttaa monta asiaa uudeksi, jopa kotiniityn kukkien nimet kun harakankukasta tulee päivänkakkara ja tervakukasta tervakko ja niityllä möyheltävän Helunan maha muuttuu pötsiksi. Mutta vaikein läksy opittavaksi on ikävä, kun pitää asua viikot kortteerissa pois kotoa. Mitä ei 11-vuotias keksisi, niistä kokemuksista olen ammentanut vielä isona. Jopa runoillut: 

Lapsena osasin lentää unessa ja unelmissa

levitin vain käsivarteni siiviksi 

ja liidin kevyesti pahan yläpuolelle

ja olin pois,                         

kun palasin pahakin oli pois.

(Tuulen tuiverrus, 28)

Sammakonkukkaoja mietiskelee lopuksi: "Caltha palustris, rentukka, sammakonkukka palaa keltaista valoa ojassa. On kevät, aika mikä hyvänsä. Muut kukat eivät vielä ole voimissaan, joten sammakonkukkamättäät loistavat rehevinä... Ranunculaceae, se on myrkyn merkki, lehmät jättävät rentukat rauhaan. Minä ahnehdin niitä sydämelläni. Syön silmilläni. Kerään runoksi maljakkoon, jossa ne lakastuvat nopeasti. Mutta sammakonkukkaoja kirjoittaa joka kevät uudet kukat. Aika on sille sivulause." (s.251.)

Vuonna 2004 ilmestynyttä Sammakonkukkaojaa saa kirjastosta lainaksi ja antikvariaateista omaksi. Minultakin voi kysyä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ISÄN ISOT ASKELEET

ALKUMEREN LAULU

HILJAINEN ILO

THALASSA, meri

YKSIN MATKASSA MUKANA

sisar vesi, veli tuuli

ERAKKOSUSI ULVOO

KIRJAILIJAN SALAKIELI

VEIJARITARINA