LIISAMARJATAN KIRJAKORI

  VEIJARITARINA Veijaritarina , kommentoi Kirkko ja koti -lehti kirjaani " Kosminen nimenhuuto " (Edico 2007) ja sellainen se totisesti onkin. Kun pitkästä aikaa aloin lukea sivu sivulta kauan sitten kirjoittamaani kirjaa, tarina hyppäsi heti kansien välistä ulos ja alkoi vaatia alleen näyttämöä, missä pyöriä luovasti. Runsasta, elävää replikointia jo valmiina. Vaatimusta vahvistaa sekin, että sijoitin tapahtumat itselleni tuttuihin maisemiin, jotka edelleen ovat olemassa, alkaen Oulunkylän puukirkosta Kalimnoksen saarelle Kreikkaan.                                                                                KIRKKO JA KOTI, Kuopion seurakuntalehti, teki kirjastani "viikon valinnan" nrossa 19/2007, otteita lehden esittelystä: "... Onko tämä nyt taas sitä? Alma miettii. Pelko kouraisee, jos yhtäkkiä ei muistaisikaan mistä on tullut ja minne menossa... Vanhan näyttelijän taidolla hän narraa muistiaan ja muita. Sama se aiheuttaako kevään tuoksut allegoriaa vai a

SAMMAKONKUKKAOJA Tänään kaivan kirjakoristani Sammakonkukkaojan (Pilot-kustannus 2004). Siis - kaivanko siis ojan vai kirjan? Hauskaa tämä suomenkieli toisinaan, samalla sanalla voi tulkita kaukana toisistaan olevia asioita. Eikä kuitenkaan niin kaukana. Sammakonkukkaoja kaivaa luontevasti rajaojaa hyvän ja pahan, lapsuuden ja nuoruuden ja minkä tahansa välille. Keltaiset sammakonkukat aukenevat rehevänä sikermänä ojan molemmille puolille sopivasti äitienpäivän aikaan. Kun kirjoitin tuon kirjan, äiti oli kuollut edellisen kevään kukkia vartoessa. Isä monta kevättä aiemmin, sisko siinä välissä. Muistelukirja siitä tuli.                              Omia lapsuus- ja koulumuistoja 1940- ja 1950-luvuilta ja kaukaa kajastavana taustana tarinoita äidin ja isän lapsuus- ja koulumuistoista 1910-luvulta lähtien. Vertailtavaksi. Kallisarvoista lähihistoriaa. Kun on vielä joku joka muistaa ja muistelee ja kirjoittaa ylös. Haastattelin vanhempiani nauhalle heidän eläessään, omia juttujani tallens

SISAR VESI, VELI TUULI Liisamarjatan kirjakorista olen poiminut kirjan toisensa jälkeen, omia kirjojani joihin syventyminen tuo yllätyksiä esiin. Seuraavaksi käteeni tarttuu rakkausromaani sisar vesi, veli tuuli (Edico 2009), josta heti alkuun otteita Leenalta tulleesta palautteesta: "Tullessani pääsiäisen vietosta pysähdyimme Lahdessa ostoksilla ja mennessäni erään kirjakaupan ohi kiinnitin huomioni kirjasi nimeen ja ostin sen. En ole eläissäni huutanut, ulvonut, itkenyt, nauranut ja surrut sillä tavalla kuin lukiessani tätä miehen ja naisen rakkaustarinaa. Ne imaisivat minut sisäänsä. Tarina kosketti todella väkevästi minua. Lämpimät kiitokset sinulle, että kirjoitit tämän tarinan." Näin siis Leena. Liisa-kaima puolestaan kirjoittaa, että romaani sattui sattumalta hänen silmiinsä kirjakaupassa Heinolassa. "Jokin siinä kolahti, se on niin totta! Lukukokemus toi vedet silmiini, vielä tänäänkin, avasi pitkästä aikaa jonkin tukoksen. Aion lukea kirjan uudelleen."

 PÄÄ PYSTYYN, LEENA.  Liisamarjatan kirjakorista tarttuu käteeni ensimmäinen kautta aikojen julkaisemani kirja "Pää pystyyn, Leena" (WSOY 1972). Lastenkirja, joka alkaa: "Leena katseli, kun Tuula kyykki kivijalan vieressä. Tuulalla oli tärkeä homma meneillä: oli saatava kissa pois talon alta. Se oli eksynyt sinne juuri kun tyttöjen piti lähteä matkaan." Tekosyy, Leena huomaa pian, Tuula ei vain halua kulkea hänen kanssaan, Tuula on jo toisella luokalla oppikoulussa ja Leena aloittamassa ensimmäistä. Siitä jatkuu Leenan tarina kun pitää olla viikot kortteerissa ja vaikein läksy on koti-ikävä. Mutta Leena selviää kuin selviääkin, niin että vielä aikuisena olen ottanut oppia hänen oivalluksistaan. Tätä lastenkirjaani voisin nimittää autofiktioksi, niin paljon siinä on omia kokemuksiani. Kirjoittajanimenä olen käyttänyt yhdistelmää Liisa Marjatta , kaikissa muissa kirjoissani koko nimeäni Liisa Marjatta Järvinen. Viehättävän kuvan etukanteen teki Maija Karma.       

Tänään rohkenen poimia Liisamarjatan kirjakorista runokirjojeni esikoisen ERÄÄNÄ AAMUNA LINNUNLIVERRYS (Edico 2006). Sen syntytarina on hektinen. Kuljen katua pitkin ja kirjailija Hannu Hirvikoski tulee vastaan ja minä heti kysymään kirjallisuusalaa tuntevalta mieheltä, mistä löytäisin kustantajan runokirjalleni. - Se on lähempänä kuin luuletkaan, hän vastaa. Tarkoittaa sitä, että hän on itse avannut juuri Edico-nimisen kustantamon. Niin tuosta runokirjasta tulee ensimmäinen runokirja sekä kustantajalle että minulle. Valitettavasti Hannu Hirvikoski sittemmin kuoli (1942-2014) ja Edico lopetti. Otan kirjan sivulta 10 tähän nimikkorunon: KÄÄNNE Jonakin päivänä tapahtuu käänne sitä on uumoiltu jo pitkään odoteltu kunnes eräänä aamuna linnunliverrys uppoaa                     sieluun ja lumisohjo tuoksuu ja ilma kantaa ääniä kaukaa.   Toiseksi Liisamarjatan kirjakorista tarttuu käteeni ALKUMEREN LAULU (2013), josta Matti kirjoittaa nettisivuillaan: "Hauska, kaunis, leikkisä versioi

 RYÖKYNÄ Kun tällä kertaa avaan Liisamarjatan kirjakorin, sieltä tarttuu käteeni ensimmäiseksi RYÖKYNÄ, nimitän omaelämäkerrallisia esseitä sisältävää kirjaani näin, kirjan virallinen nimi on JA NIIN TAPAHTUI -ryökynästä rovastiksi- (Mediapinta 2018), alaotsikkona Nainen kirkkopolulla 1960-luvulta 2000-luvulle. "Talon rouva ja seurakuntasisar tervehtivät tuttavallisesti toisiaan. Sitten rouva kääntyi minuun päin ja tokaisi: - Kuka se on tämä ryökynä?"  25-vuotiaana vastavalmistuneena teologina aloitan lähes 40 vuoden mittaiseksi yltänyttä uraani Oulunkylän seurakunnassa Helsingissä (1965-2003). Siinä tämän teokseni raamit. Oli olevinaan ihan pakko kirjoittaa ylös paikallista historiaa ja henkilökohtaisia kokemuksia, kuvituksena omia piirroksiani vuosien varrelta, mm Seurakuntamummun seikkailut , sarjakuva jonka kautta pystyin heittämään huulta naispappeudesta ja muusta ongelmallisesta.  Oletteko muuten huomanneet, että kun itselle tulee ikää niin syntyy yhä polttavampi tarve