Tekstit

PIHASSANI KASVAA KATAJAPUU

Kuva
KATAJAPUU Pihassani kasvaa katajapuu kuulit oikein: puu sen runko ylemmäksi ja ylemmäksi kurottuu määränpäänä kuu kuulit oikein: kuu. Ilman hullunrohkeita tavoitteita tuskin räystään reunaan ulottuu. (Tuulen tuiverrus, s. 117) Tämä runo on mottona sille, mitä seuraavaksi kirjoitan ja yritän saada kansien väliin ja erityisesti ikäihmisen näkökulmasta. Olen kutsunut assistentikseni katajan, joka todella kasvaa pihassani ja yltää jo kotini räystään tasolle. Se on metsäkataja, jonka pienenä taimena nappasin Lusin mummolan peltosarkojen välistä, kolme kpl niitä oli ja mahtuivat hyvin auton peräkonttiin. Kun istutin ne pihaani, yksi kuoli, yhdestä tuli tavallinen kataja ja kolmas, se todella yleni katajapuuksi. Ohessa kuva, joka julkaistiin Itä-Häme -lehdessä tänä kesänä, toimittajana Raija Saarela. Nappasin kuvan tähän Itä-Hämeen nettisivuilta, kiitos. Minä olen siinä mittatikkuna ja kataja ylenee ja leviää kuvan reunojen yli. Tarkkasilmäinen erottaa jopa katajanmarjat. Mutta mitä minä siis

LÄMMITÄN JUHANNUSSAUNAN

Kuva
JUHANNUSSAUNA Lämmitän juhannussaunan  puilla tuulen taittamilla ukon ilman iskemillä niin kuin äidit ennen vanhaan                                         - nyt taisin hiukan liioitella -  saunan sähköllä sytytin. Istun lauteilla yksinäni kiuaskivet virttä veisaa löyly tahtia hönkäilee räppänästä ilta-aurinko työntyy kylpijän seuraksi koivunoksa seinän raossa lapsuusmuistoja tarinoi pyyhkäisen pari kyyneltä pesuvedessä menemään vihdon vaston liioitellen polttaa sisältä sielusta asti. Kiitos Jumala kesästä, kuiskaan kesken kylpemisen sauna on pieni temppeli, pyhä paikka vanhastaan heitä Luoja hyvät löylyt paha löyly pois lähetä rakenna rauha pitkin maita                     rakkaus ihmisten välille tänäkin suven juhlana. Kiuaskivet virttä veisaa löyly urkuna ujeltaa yöttömän yön aurinko hopeisella tarjottimella taritaan kylpijän sieluun lauteilla juhannussaunan (Minä se niitty, s. 39) Liisamarjatan kirjakorista rupesin etsiskelemään juhannuksesta kertovia tarinoitani. Edellä oleva runo

KEVÄTTÄ RINNASSA JA RUNOISSA

Kuva
Kevättä rinnassa ja runoissa. Rupesin tutkijan otteella (mukamas) lueskelemaan, mihin seikkoihin kiinnitän huomiota, kun runoilen keväästä. Liisamarjatan kirjakorista valitsin lähdeteoksiksi ensimmäisen ja viimeisen runokirjani. Ensimmäinen on "Eräänä aamuna linnunliverrys" (Edico 2006) ja viimeinen (toistaiseksi) "Tuulen tuiverrus" (Opus Liberum 2022). Viitisentoista vuotta on niiden välillä. Ovatko vuodet vaikuttaneet jotakin? Linnunliverrykseen johdattelee jo kansikuva talitinttien hahmoilla. Linnut ovatkin yksin kevään elementti tässä kirjassa: talitintti, kottarainen, käki, kun eräänä aamuna linnunliverrys uppoaa sieluun (s.10) ja kun katselin kevään ensimmäistä kottaraista kuuntelin (13), ja kun valitsen käen kukuntapuun uuden lauluni aluksi (24). Vieläkin vahvemmin kevät ilmenee, kun silmut ja kukat työntyvät esiin: luonto on täynnä herkkiä hiirenkorvia (14), maantie paistoi leskenlehdille (23), tarjoilu senkun parani, voikukkia, voi kukkia! (30) Ke

PÄÄSIÄINEN RUNOISSANI

Kuva
PÄÄSIÄINEN Pääsiäisen kunniaksi rupesin tutkimaan, olenko runoillut ollenkaan pääsiäisestä. Joulusta olen runoillut tuhka tiheään ja keväästä lähes jatkuvasti. Mutta pääsiäinen? Katoaako se kevään kasvuun? Tuoreimmasta runokirjastani "Tuulen tuiverrus" (2022) nousee esiin yksi runo, jonka nimi jo puhuu pääsiäisestä: PÄÄSIÄINEN Pääsiäisenä ani varhain auringon noustessa kiiruhdan viisaiden naisten tallaamalle polulle ja aamuvirkkuna luonteeltani kerään sylin täyteen kedon kukkia ja korvat täyteen taivaan lintujen laulua ja suuntaan kulkuni kohti hautaa. Hauta on tyhjä - tiedän - vuosisatojen läpi päivitän tietoni yhä uudelleen, hauta on tyhjä, hän on noussut ylös. Kuinka ylös? Maan tomussa erotan lähestyvät askeleet.      Kirjoitin tämän runoelman myös facebook-sivuilleni tervehdykseksi kavereille. Runokirjassani olen sijoittanut sen osioon AIKA, jossa joulu kuitenkin valtaa pääosan, täytyy myöntää. Toisena pääsiäiseen johdattavana runona on PAASTONAIKA, jota kutsun pääsiäise

ETTÄ ON MITÄ MUISTELLA

Kuva
  ETTÄ ON Rupesin tekemään tutkielmaa. Vapaamuotoista, mutta itselleni tärkeää. Taustalla äitini sanat: - Matkustele sinä niin kauan kuin huvittaa, että on sitten vanhana mitä muistella. Että on. Kreikan saarilla on. Intohimoisena Kreikan-fanina minun ei tarvitse tukeutua pelkästään muistini varaan, on myös realiaikaisia matkapäiväkirjoja ja valokuvia. Tähän tutkielmaan minua innostaa halu selvittää, mitkä asiat vielä ikäihmisenä ovat mielessäni. Mitkä maisemat erityisesti aukenevat silmiini, mitkä tapahtumat ovat tuoreita edelleen. Mikä tekee jostakusta ohimennenkin kohdatusta ihmisestä sellaisen, että hän viipyy ajatuksissa vuosikymmenienkin jälkeen. Miksi toisaalta moni jätti jälkeensä tuskin varjoakaan. Sitäkin kehittelen pikku hiljaa mielikuvituksessani, miten tapahtumat ovat kypsyneet omassa sisimmässäni ja kenties vaikuttaneet minuun uutta luovasti... ovatko? Olenko muuttunut matkakokemusteni kautta? Pystynkö analysoimaan tätä kaikkea nyt ikäihmisenä?   Milloinkas sitten jos ei

KIRJAILIJAN SALAKIELI

Kuva
KIRJAILIJAN SALAKIELI Juolahti mieleen, että myytit ovat oivallinen salakieli kirjailijalle. Myyttien hahmoihin heittäytyen voi elää maailmoissa, joita ei reaaliajassa tavoita. Myyttien labyrinteissa seikkaillen pääsee kokemaan asioita, joita arki kutsuu ihmeeksi. Samalla myytit ovat tottakin todempia, kun kirjailija haluaa tosissaan ilmaista sanoilla sanomattomaa. Otan Liisamarjatan kirjakorista kolme kirjaa esimerkkeinä, kolme kirjaa joiden sivuilla loiskii myyttinen meri tavalla tai toisella. Alkumeren laulu , myyttisiä runoja, 2013. Kirjoitin tästä runokirjastani jo syyskuun blogissani, mutta sietää ottaa esille uudestaan.  Kauanko se kesti - alkumeeting -                                                      kun kävitte kokousta keskenänne, pimeys ja syvyys ja tuulenhenki? Kauanko tuulen piti tuivertaa vesien yllä ennen kuin pimeys ja syvyys liikahtivat? Ei tietoa ajasta sillä aika ei vielä ollut tietoinen itsestään. Odotuksen tiivistynyt lataus on yhä kuultavissa tuulen huminassa.

HILJAINEN ILO

Kuva
 "Hiljainen ilo" (Helsinki 2014), rukouksia kotiin ja kirkkoon , syntyi alun perin joululahjaksi tutuille ja sopii nyt vuoden vaihteessa ottaa Liisamarjatan kirjakorista jälleen esiin ikään kuin kymmenvuotislahjaksi. Papin työssä kertyi rukouksia, draamallisia monologeja, muita mietteitä niin kotiin kuin kirkkoon. Aloin keräillä niitä kansioistani ja järjestellä kirkkovuoden mukaan, piirroksia lisäksi ja sitten tuttuun digipainoon ja niin oli joululahja valmis. Omakustannekin saa Kansalliskirjastosta ISBN tunnuksen ja on sen jälkeen julkinen teos, tällä runokirjasella ISBN 978-952-93-4593-9.  Otin sen kokoisen painoksen, että riittäisi muillekin tarvitseville joita onkin ilmaantunut. Vielä kymmenen vuoden jälkeen on muutamia kappaleita kirjahyllyssäni, lisäksi tarkistin että antikvariaateistakin löytyy. Tietysti myös kirjastosta, ellei halua ikiomaksi.                                                                                            Mitä kertoisin HILJAISESTA ILOSTA