PIHASSANI KASVAA KATAJAPUU
KATAJAPUU
Pihassani kasvaa katajapuu
kuulit oikein: puu
sen runko ylemmäksi ja ylemmäksi kurottuu
määränpäänä kuu
kuulit oikein: kuu.
Ilman hullunrohkeita tavoitteita
tuskin räystään reunaan ulottuu.
Tämä runo on mottona sille, mitä seuraavaksi kirjoitan ja yritän saada kansien väliin ja erityisesti ikäihmisen näkökulmasta. Olen kutsunut assistentikseni katajan, joka todella kasvaa pihassani ja yltää jo kotini räystään tasolle. Se on metsäkataja, jonka pienenä taimena nappasin Lusin mummolan peltosarkojen välistä, kolme kpl niitä oli ja mahtuivat hyvin auton peräkonttiin. Kun istutin ne pihaani, yksi kuoli, yhdestä tuli tavallinen kataja ja kolmas, se todella yleni katajapuuksi.
Ohessa kuva, joka julkaistiin Itä-Häme -lehdessä tänä kesänä, toimittajana Raija Saarela. Nappasin kuvan tähän Itä-Hämeen nettisivuilta, kiitos. Minä olen siinä mittatikkuna ja kataja ylenee ja leviää kuvan reunojen yli. Tarkkasilmäinen erottaa jopa katajanmarjat.
Mutta mitä minä siis kirjoitan? Esseitä, mietteitä, runoja... sellaista mitä on syntynyt ja syntyy katajan alla istuessani. Ihan konkreettisesti katajan alla pihassa ja myös sisällä huoneessa kirjoituspöydän ääressä. Kokoelma on vielä keskeneräinen, mutta seuraavassa otteita sisällysluettelosta:
Syntysanat / Leikisti / Lusikka / Ikävä / Yksin / Muistolause / Kirkonkellot / Kuvajaisia / Minä itte / Paniikki / Ilmoja pidellyt.
Syntysanat koskettelee sekä omia että katajan syntyä, leikisti muistelee lapsuuden leikkejä, lusikka on se iso lusikka joka toimi ainoana ruokailuvälineenä kansakoulussa, ikävä ja yksin kertovat juuri siitä mistä otsikotkin, muistolause vie pyhäkouluun, kirkonkellot kirkkoon, kuvajaisia heijastuu milloin mistäkin... mutta ei paljasteta tämän enempää.
Kataja on hyvin sitkeä puulaji. Sillä on serkkuja etelässä, sypressit. Olette ehkä nähneet luostarien pihamaalla viivasuoria sypressien rivistöjä. Kreikassa tunnetaan jopa sanonta mennä pienten sypressien alle lepäämään, kun puhuvat kuolemasta.
Pihani katajapuu puhuu minulle kuitenkin enemmän elämästä. Aikaisemmin puumaiset katajat olivat rauhoitettuja ja vieläkin nettisivuilta löytyy tieto, ettei niitä saa siirrellä. Mistä minä olisin arvannut pienestä pensaasta, että siitä kasvaa tällainen luomus. Olin tosin lapsena katsellut mummolan komeita katajapuita peltosarkojen välissä. Nyt tämä maalta kaupunkiin muuttanut yksilö (niin kuin minäkin) kannustaa minua esimerkillään "hullunrohkeisiin tavoitteisiin", kuten motto-runossani sanon. Puu/pensas joka luonnostaan ei ulotu edes räystään tasolle, ylittää sen nyt hienosti. Yllyttää minuakin: kuuta tavoittelemaan!
Sellainen kirjoitustyö minulla nyt meneillään. Toinenkin, matkakirja, mutta siitä kerron toisen kerran.
Kommentit
Lähetä kommentti