LIISAMARJATAN KIRJAKORI

PÄÄSIÄINEN Pääsiäisen kunniaksi rupesin tutkimaan, olenko runoillut ollenkaan pääsiäisestä. Joulusta olen runoillut tuhka tiheään ja keväästä lähes jatkuvasti. Mutta pääsiäinen? Katoaako se kevään kasvuun? Tuoreimmasta runokirjastani "Tuulen tuiverrus" (2022) nousee esiin yksi runo, jonka nimi jo puhuu pääsiäisestä: PÄÄSIÄINEN Pääsiäisenä ani varhain auringon noustessa kiiruhdan viisaiden naisten tallaamalle polulle ja aamuvirkkuna luonteeltani kerään sylin täyteen kedon kukkia ja korvat täyteen taivaan lintujen laulua ja suuntaan kulkuni kohti hautaa. Hauta on tyhjä - tiedän - vuosisatojen läpi päivitän tietoni yhä uudelleen, hauta on tyhjä, hän on noussut ylös. Kuinka ylös? Maan tomussa erotan lähestyvät askeleet.      Kirjoitin tämän runoelman myös facebook-sivuilleni tervehdykseksi kavereille. Runokirjassani olen sijoittanut sen osioon AIKA, jossa joulu kuitenkin valtaa pääosan, täytyy myöntää. Toisena pääsiäiseen johdattavana runona on PAASTONAIKA, jota kutsun pääsiäise

  ETTÄ ON Rupesin tekemään tutkielmaa. Vapaamuotoista, mutta itselleni tärkeää. Taustalla äitini sanat: - Matkustele sinä niin kauan kuin huvittaa, että on sitten vanhana mitä muistella. Että on. Kreikan saarilla on. Intohimoisena Kreikan-fanina minun ei tarvitse tukeutua pelkästään muistini varaan, on myös realiaikaisia matkapäiväkirjoja ja valokuvia. Tähän tutkielmaan minua innostaa halu selvittää, mitkä asiat vielä ikäihmisenä ovat mielessäni. Mitkä maisemat erityisesti aukenevat silmiini, mitkä tapahtumat ovat tuoreita edelleen. Mikä tekee jostakusta ohimennenkin kohdatusta ihmisestä sellaisen, että hän viipyy ajatuksissa vuosikymmenienkin jälkeen. Miksi toisaalta moni jätti jälkeensä tuskin varjoakaan. Sitäkin kehittelen pikku hiljaa mielikuvituksessani, miten tapahtumat ovat kypsyneet omassa sisimmässäni ja kenties vaikuttaneet minuun uutta luovasti... ovatko? Olenko muuttunut matkakokemusteni kautta? Pystynkö analysoimaan tätä kaikkea nyt ikäihmisenä?   Milloinkas sitten jos ei

KIRJAILIJAN SALAKIELI Juolahti mieleen, että myytit ovat oivallinen salakieli kirjailijalle. Myyttien hahmoihin heittäytyen voi elää maailmoissa, joita ei reaaliajassa tavoita. Myyttien labyrinteissa seikkaillen pääsee kokemaan asioita, joita arki kutsuu ihmeeksi. Samalla myytit ovat tottakin todempia, kun kirjailija haluaa tosissaan ilmaista sanoilla sanomattomaa. Otan Liisamarjatan kirjakorista kolme kirjaa esimerkkeinä, kolme kirjaa joiden sivuilla loiskii myyttinen meri tavalla tai toisella. Alkumeren laulu , myyttisiä runoja, 2013. Kirjoitin tästä runokirjastani jo syyskuun blogissani, mutta sietää ottaa esille uudestaan.  Kauanko se kesti - alkumeeting -                                                      kun kävitte kokousta keskenänne, pimeys ja syvyys ja tuulenhenki? Kauanko tuulen piti tuivertaa vesien yllä ennen kuin pimeys ja syvyys liikahtivat? Ei tietoa ajasta sillä aika ei vielä ollut tietoinen itsestään. Odotuksen tiivistynyt lataus on yhä kuultavissa tuulen huminassa.

 "Hiljainen ilo" (Helsinki 2014), rukouksia kotiin ja kirkkoon , syntyi alun perin joululahjaksi tutuille ja sopii nyt vuoden vaihteessa ottaa Liisamarjatan kirjakorista jälleen esiin ikään kuin kymmenvuotislahjaksi. Papin työssä kertyi rukouksia, draamallisia monologeja, muita mietteitä niin kotiin kuin kirkkoon. Aloin keräillä niitä kansioistani ja järjestellä kirkkovuoden mukaan, piirroksia lisäksi ja sitten tuttuun digipainoon ja niin oli joululahja valmis. Omakustannekin saa Kansalliskirjastosta ISBN tunnuksen ja on sen jälkeen julkinen teos, tällä runokirjasella ISBN 978-952-93-4593-9.  Otin sen kokoisen painoksen, että riittäisi muillekin tarvitseville joita onkin ilmaantunut. Vielä kymmenen vuoden jälkeen on muutamia kappaleita kirjahyllyssäni, lisäksi tarkistin että antikvariaateistakin löytyy. Tietysti myös kirjastosta, ellei halua ikiomaksi.                                                                                            Mitä kertoisin HILJAISESTA ILOSTA

  " Naisen myyttinen säikähdys" (Yliopistopaino, Helsinki University Press 2001)   Mitä nainen säikähti? Käärmettäkö? Mutta nainenhan puhui käärmeen kanssa syntyjä syviä. Miestäkö? Mutta hehän olivat toinen toiselleen apu, jota ilman ei voinut elää. Jumalaako? Mutta nainenhan oli Jumalan kuva, siinä missä mieskin. Omia kasvojaanko säikähti veden kuvajaisessa? Myytit piirtävät kuvia ihmisen silmien eteen, naisenkin, ja niin todellisia, ettei ihme jos säikähtää.                                                            Tämä kirjani syntyi alun perin tutkimustyönä, kun suoritin ns laudaturpastoraalia täydentääkseni ammattitaitoani teologina. Olin valinnut tutkimukseni kohteeksi kartoittaa naisen kuvaa Raamatun ja Kalevalan alkukertomuksissa. Työni ohjaaja Raija Sollamo oli sitä mieltä, että pitäisi olla vielä kolmaskin taho. Niihin aikoihin olin innostunut Kreikan matkailusta ja löytänyt sieltä minolaisen kulttuurin, Kreetan minolaisuus olkoon se kolmas taho. Tutkimustyö valmi

SUSI ULVOO SAANALLA Joulunaika on mielessäni, kun tartun kirjaani "Susi ulvoo Saanalla" (WSOY 1977). Kauan sitten ilmestynyt lastenkirjani lumoaa minut edelleen, niin mieleni ja sieluni läpi olen sen kirjoittanut. Ja itselleni tyypillisellä tavalla. Myyttejä ja suuria kertomuksia hyödyntäen. Raamatun joulukertomus tässä pohjana. Tarkistin äsken antikvariaattien sivuilta, että kirjaa löytyy sieltä edelleen, hinta alle 10 euroa, kunnosta riippuen. Nostalgiaakin, toinen kirjani kautta aikojen.  Juonta paljastamatta sen verran, että joulun suuri tapahtuma todellistuu tällä kertaa Lapissa. Marjatta Lapintyttö synnyttää Lapsen lumivyöryn hautaamassa mökissä Saana-tunturin juurella. Isä Jooseppi lentää helikopterilla yllättäen Ruotsista, suomalainen siirtolainen naapurimaassa. Siinä keskeiset päähenkilöt. Joulun tähti syttyy revontulista, paimenet vaeltavat Norjasta, enkelit ilmestyvät paikalle avaruuksista. Juonta sitoo musta erakkosusi, joka ulvoo yksinäisyyttään. Näin tällä kert